Lehti vapa-ajan kalastajille

www.urheilukalastus.fi

Urheilukalastus

www.sukl.org/urheilukalastuslehti

 

Verkkojuttu 3/2008
Kauneutta kalavesillä
Anne heittokalastaa haukea

Teksti: Ismo Malin

Kuvat: Anne Miettisen arkisto

Kolmikymppinen Anne Miettinen sai ensimmäiset kalastuskokemuksensa jo pikkutyttönä perheen mökkipitäjässä Pohjois-Savon Muuruvedellä. Siellä hän kävi siskojensa kanssa mato-ongella ahvenia ja särkiä narraamassa.


Tämä seitsemän kilon hauki haksahti Anne Miettisen heittämään lusikkauistimeen huhtikuussa 2007 Kustavin merialueella. Vain hetkeä aikaisemmin Anne oli jo saanut 4,5-kiloisen hauen.

Myös nykyisin hän kalastaa usein samoissa lapsuudesta tutuissa maisemissa, mutta välineeksi on vaihtunut virveli, jolla hän erityisen mielellään heittokalastaa haukea. "Se on mielestäni erittäin mielekäs kala kalastaa, koska pienikin hauki on pirteä vastus ja isot ovat tietysti tosi taistelijoita", Anne kehuu.

Hän myös tietää, mistä puhuu, sillä vaikka kokemusta virvelikalastuksesta on kertynyt vasta kahdelta kesältä, Annen haukiennätys on rikkonut jo kahdeksan kilon rajan, ja jo sitä ennen 4,5- ja 7-kiloiset vesipedot nostattivat aloittelijan innostusta, kun ensikokeilukin oli ollut onnistunut.

"Tuleva aviomieheni Saku on innokas kalastaja ja yhtenä kauniina kesäpäivänä pari vuotta sitten lähdin poikien mukaan kalareissulle. Satuin saamaan heittämällä muutaman mukavankokoisen hauen ja seuraavalla viikolla ostimmekin minulle oman, laadukkaan virvelin ja siihen kunnollista siimaa. Varmaan tämäkin on ollut syynä siihen, etten ole joutunut toistaiseksi kokemaan harmittavia karkuutuksia, vaan kaikki koukkuun tarttuneet ns. kehukalat ovat tulleet myös ylös asti", Anne selvittää.

Unohtumaton haukikesä

Oli syy hyvään lopputulokseen sitten mikä tahansa, viime kesä oli Annelle hauenkalastuksen suhteen unohtumaton. Jo huhtikuun puolivälissä merelle Kustavin vesille tehdyllä reissulla sattui ja tapahtui.

"Sain ensin 4,5-kiloisen ja sitten vain muutaman heiton jälkeen reilun 7-kiloisen hauen. Ne molemmat iskivät kuparinväriseen 33 grammaa painavaan lusikkaan. En ole varma vieheen valmistajasta, mutta lusikassa lukee Ströömi ja siinä on keskellä punainen helmi. Pituutta sillä on viitisentoista senttiä ja täytyy sanoa, että tämä uistin on toiminut yleensäkin hyvin niin järvillä kuin merelläkin", Anne kiittelee.

Parempaa oli kuitenkin vielä tulossa, sillä Annen juhannuksen viettoon tuttavapariskunnan kesämökillä Kerimäellä sisältyi myös kalastusta. "Teimme ensin yhden tyhjän reissun, mutta en lannistunut, vaan halusin mennä seuraavana päivänä uudelleen kokeilemaan", Anne mainitsee.

Uutteruus myös palkittiin, sillä Annen tarjoilemaan Rapalan 22-grammaiseen, fluorikeltaiseen Minnow Spooniin iski peräti yli 8 kilon hauki. "Kala tuli pienestä Kärinlammesta ja se otti aivan rannan tuntumasta matalasta vedestä, kun heittelimme veneestä rantaan päin. Aivan lähistöllä olevasta toisesta pikkulammesta joku oli aikaisemmin saanut 7,5 kilon hauen, joten aivan yllätyksenä tämäkään isomus ei tullut. Tosin ilma ja vesi olivat niin lämpimät, etten itse ainakaan mitään mahtisaalista odotellut", Anne myöntää.

Yllätys hänelle ei kuitenkaan ollut se, että kala haksahti Minnow Spooniin, joka on Annen ehdoton luottopeli hauelle. Niitä on mukana reissussa laaja valikoima, josta on helppo valita kulloiseenkin keliin ja kalapaikkaan sopiva koko ja väri.

Kuhaa uistellen

Nykyään Tuusulassa asuvalle Annelle hyvin tuttu kalapaikka on myös Bodominjärvi, jonne ennättää mukavasti piipahtaa vielä töiden jälkeenkin iltaisin. Bodomillakin hän heittelee haukea, mutta uistelee myös mielellään kuhaa, jota hän toki tavoittelee myös mereltä ja Muuruvedeltä.

"Meillä ei ole toistaiseksi vetouistelussa käytössä suurta välinearsenaalia, kuten esimerkiksi syvääjiä ja takiloita, vaan yritämme tulla toimeen laajalla valikoimalla eri syvyydessä uivia vieheitä", selvittää Anne, jonka mukaan erityisesti musta Bomber-vaappu on osoittautunut ottavaksi kuhapeliksi.

"Myös fluorikeltaiset värit tuntuvat olevan hyviä vaapussa kuin vaapussa lähes kelillä kuin kelillä etenkin tummassa vedessä, mutta jos ottia ei kuulu, vaihdan vetoon tummempia ja pienempiä vaappuja. Lisäksi olen huomannut, että kun aurinko alkaa laskea, kuha nousee pintaan, jolloin pinnan tuntumassa noin 1-2 metrissä uivat vieheet toimivat paremmin kuin päivällä", Anne mainitsee.

Toisinaan kuitenkin kuparinvärinen lusikka kelpaakin kuhalle parhaiten. "Toistaiseksi suurin saamani 1,3 kilon kuha tuli nimenomaan tällaisella, muistaakseni Räsäsen, lusikalla", Anne kertoo ja miettii jo uusia kalastuskuvioita.

"Ensi kesänä haluan ainakin opetella jigikalastuksen, koska olen kaikua seuraamalla huomannut, että kesäpäivinä kalat usein möllöttelevät syvänteiden reunassa pohjan tuntumassa, eivätkä ota mihinkään uistimeen. Nämä kalaparvet, siis lähinnä ahvenet ja kuhat, olisi nyt tarkoitus tavoittaa jigillä", Anne paljastaa.

Kerimäeltä pienestä Kärinlammesta juhannuksena 2007 saatu tumma hauki nosti Annen haukiennätyksen yli kahdeksan kilon. Kala iski lämpimänä iltapäivänä fluorikeltaiseen Minnow Spooniin.

Parasta kalojen saaminen

Anne myöntää suoraan, että hänelle ainakin tällä hetkellä kalastuksessa parasta on nimenomaan kalojen saaminen. "Kun siiman päässä on pirteä hauki, niin kaikki muut asiat unohtuvat varmasti. Tämä tunne on juuri se syy, miksi olen niin innostunut näistä kalatouhuista, mutta totta kai myös yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa on tärkeää", Anne korostaa.

Suomalaista kalastuskulttuuria hän taas kiittelee leppoisaksi ja kaikkia tähän asti tapaamiaan kalastuksenharrastajia todella mukaviksi. Myös lupien hankkimisen helppous saa kiitosta, kun "netistä saa hankittua ja tulostettua kaiken tarpeellisen".

"En ole myöskään huomannut, että minua olisi kohdeltu jotenkin erityisesti kalavesillä sukupuoleni takia. Välillä miespuolisia kalakavereitani on tosin harmittanut, kun olen saanut isompia kaloja kuin he. Naisten kesken sen sijaan ei juuri kalastuksesta puhuta, koska kovin moni naispuolisista ystävistäni ei kalasta. Se on mielestäni sääli, sillä kalastaen vietetyt hetket ovat todellista laatuaikaa yhdessä", Anne korostaa.

Hermoja lepuuttamaan

Vuonna 2001 kadettikoulusta valmistunut Anne työskenteli nelisen vuotta Säkylän varuskunnassa ammattiupseerina. Muutama vuosi sitten hän kuitenkin muutti Tuusulaan, vaihtoi alaa ja toimii tällä hetkellä yritysvalmentajana pääkaupunkiseudulla vastuualueenaan erityisesti asiakasyritysten johtajakoulutus.

Kalastus tarjoaakin hänen mukaansa mukavaa hermolepoa esimerkiksi työn vastapainoksi. "Siitäkin syystä haluan kannustaa useampia naisia kokeilemaan kalastamista, sillä jos kalojen kanssa on joskus hiljaisempaa, voi vesillä silloin keskittyä muun luonnon seuraamiseen, kuten esimerkiksi saukkojen touhuihin tai kurkien syysmuuttoon", Anne muistuttaa.

(Urheilukalastus 3/2008)


SUKL-logo

Suomen Urheilu-
kalastajain Liitto

 


Perhokalastus

Uusin Perhokalastus

Edullinen
yhteistilaus

 

Sivu päivitetty 1.5.2008