Verkkojuttu 2/2002
Kelluntarenkaalla kalaan mukavasti

Teksti ja kuvat:
Mika Viitanen

Kelluntarengas mielletään usein yhdeksi perhokalastajien viimeisimmäksi humputukseksi. Kuitenkin siitä on uskomattoman paljon hyötyä ja lisäksi se tuo kalastukseen aivan uutta iloa niin uistin- kuin perhokalastajallekin. Istut kelluntarenkaassa kuin mukavimmassa olohuoneen nojatuolissa, olet lähellä kaloja ja vesielementtiä.

Kelluntarenkaiden käyttö Suomessa ei vielä ole kovinkaan yleistä. Puolen vuosikymmenen aikana niitä on opittu jonkin verran käyttämään lohilammilla, mutta käyttäjinä ovat lähes pelkästään perhokalastajat, vaikka uistinkalastuksessa renkaan tuottama ilo ja hyöty olisi aivan yhtä suuri.

Tuikkivat kalat ovat kelluntarenkaasta kalastettavissa lähempää kuin veneestä. Rengas ei myöskään aiheuta veden pinnalla kolinaa kuten vene, jonka värikäs pohja karkottaa arimmat kalat lähettyviltä. Renkaasta kalastaja voi kalastaa jopa keskellä tuikkivia kalaparvia ilman, että kalat kaikkoavat heittoetäisyydeltä.

Kalan jäätyä pyydykseen on edessä vauhdikas väsytysottelu. Siiman päässä oleva kala ei juurikaan pelkää kelluntarengasta, vaan se saattaa pyöriä koko väsytyksen ajan aivan renkaan lähettyvillä. Hauenkalastuksessa suuren körilään väsyttäminen on todellista taistelua kalan ja kalamiehen välillä, jolloin voi olla epäselvää kumpi vie ja kumpi vikisee.

Länsinaapurissamme käytetään kelluntarenkaita huomattavasti ahkerammin kuin Suomessa. Tanskalaiset kalastavat rannikolta meritaimenta kelluntarenkaasta ruotsalaisten käyttäessä renkaita joki- ja järvikalastukseenkin. Vaikka vene on useissa kalastuspaikoissa mahdollinen apuväline, kelluntarengaskalastus on mielekkäämpää ja tehokkaampaa. Matalien merenrantojen koluaminen ei onnistu veneellä, mutta renkaan avulla kalastava uskaltautuu kivikkoisillekin rannoille.

U-malli ja ’donitsi’

  Pääpiirteittäin kelluntarengas rakentuu kahdesta tai useammasta kumiseoksesta koostuvasta ilmasäiliöstä, joita ympäröi vahva nailonkangas. Tavallisimmin renkaassa on yksi suuri ilmasäiliö, joka reunustaa koko rengasta, ja pienempi selkänojana toimiva ilmasäiliö. Jotkin mallit sisältävät myös solumuovisia kellukkeita.

Ilmavarastot ovat poikkeuksetta kyllin suuria kannattamaan painavaakin kalamiestä. Painoraja kulkee 100–120 kilon välillä, mutta markkinoilta saattaa löytyä renkaita painavammillekin kalamiehille.

Markkinoiden kaksi tyypillisintä kelluntarengasmallia ovat niin sanottu U-rengas ja O-rengas eli ’donitsi’. Nimensä mukaisesti U-rengas on uun muotoinen. Pääilmasäiliö on u-muodossa ja selkänojana on usein toinen pieni ilmasäiliö. U-rengas on malleista ”kumivenemäisempi” ja joidenkin mielestä  se on helpompi ohjattava kuin donitsi.

Pyöreämuotoinen donitsi on noin kuorma-auton sisärenkaan kokoinen. Kalamies asettuu keskelle rengasta, jossa istutaan nailonkankaasta koostuvassa istuimessa jalkojen tullessa ulos istuimen pohjasta. Ympäröivät ilmasäiliöt kannattelevat kalamiestä niin, että hän on vyötäröstä ylöspäin kuivilla.

Kelluntarenkaassa istuvan syliin tulee ’esiliinaksi’ sylikangas, joka toimii ikään kuin työpöytänä. Perhokalastajalle kangas on välttämätön, sillä perhosiima pysyy sen päällä ojennuksessa ilman, että se sotkeutuu jalkoihin.

Kalastustekniikkaa

– Perhokalastus kelluntarenkaasta onnistuu parhaiten pitkähköillä vavoilla. Lähellä vedenpintaa heittäminen onnistuu parhaiten vähintään yhdeksän jalan nopeatoimisella vavalla.

– Uistinkalastuksessa UL-välineet ovat omiaan. Heittojen ei tarvitse olla pitkiä, sillä renkaan avulla voi mennä lähelle kaloja. Raskaammissa vapaluokissa pitkä tyvikädensija hankaloittaa kalastusta.

– Kalastus onnistuu parhaiten sivutuulta hyväksikäyttäen. Kalastus aloitetaan tuulen yläpuolelta ja annetaan tuulten kuljettaa kelluntarengasta rantaviivaa mukaillen.

– Tunturijärvissä tai kirjolohilammissa kalat eivät aina ole rannan tuntumassa, vaan esimerkiksi raudut, harrit ja kirjolohet uiskentelevat usein turvallisen välimatkan päässä rannasta. Hyviin tuloksiin pääsee, kun aloittaa kalastuksen tuulen yläpuoliselta rannalta ja antaa tuulen kuljettaa itsensä lammen toiselle puolelle. Perho tai uistin heitetään alaviistoon kalastajasta ja viehettä kelataan nykäyksittäin.

– Tuikkivia kalaparvia ei kannata lähteä seuraamaan kelluntarenkaalla. Tuikkeja seuraamalla selviää kalojen kulkureitti, jonka reunalle kannattaa jäädä odottelemaan parven saapumista.

– Matalissa kohdissa räpylöiminen aiheuttaa pohjamudan sekoittumisen veteen, mikä joskus näyttää houkuttelevan kaloja mutapilven ympärille napsimaan pohjasta nousseita pohjaeläimiä. Tällöin ’potkurivirrassa’ kalastaminen saattaa tuottaa hyvänkin tuloksen.

Kummatkin kelluntarengasmallit ovat samaa pakkauskokoa. Koko kelluntarengas varusteineen mahtuu pieneen putkikassiin, jonka painoksi tulee 4–6 kiloa varusteiden määrän mukaan. Rengas tulee siis huomattavasti kevyemmäksi kantaa tunturijärville kuin kumivene tai muu sellainen.

Liikutaan jaloilla potkien

Liikkuminen  kelluntarenkaalla käy jaloilla potkien. Markkinoilla on kahluukenkiin tai -saappaisiin kiinnitettäviä räpylöitä, joista on huomattavaa etua. Liikkuminen onnistuu jotenkin ilman räpylöitäkin, mutta tuulisella kelillä tai virtavesissä ne ovat kuitenkin ehdottomat.

Kulkusuunta on soutuvenemäisesti selkä menosuuntaan päin. Aloitteleva kelluntarengaskalastaja voi joutua aluksi hiomaan räpylöintityyliään tehokkaimman tyylin löytämiseksi.

Paikallaan rengas pysyy tuulisellakin kelillä melko pienellä vaivalla, joten tuulenpuoleisten rantojen koluaminen renkaasta onnistuu mukavasti. Etenemiseen ei tarvita airoja kuten veneessä, vaan rantaviivaa voi edetä muutamalla jalan polkaisulla kalastuksen ollessa samaan aikaan täydessä vauhdissa.

 Renkaan täyttäminen

Ennen kalastusta on edessä kelluntarenkaan täyttäminen, mihin on monia eri vaihtoehtoja. Suurikeuhkoiset kalamiehet puhkuvat naama sinisenä kumipaattinsa ilmasäiliöt täyteen paikanpäällä. Helpommalla pääsee jalkapumpulla tai kumiveneen käsipumpulla. Lihasvoimaa säästävä hurauttaa sähköpumppunsa päälle, jolloin ilmasäiliöiden täyttämisestä päästään entistä helpommin.

Markkinoilla on tarjolla myös ns. tuulipusseja kelluntarenkaiden täyttämiseen. Tuulipussi on sananmukaisesti suuri pussi, joka täytetään tuulen avulla tai keräämällä siihen ilmaa heiluttamalla sitä ilmassa. Pussin suu suljetaan ja ilma puristetaan pussin pohjalla olevan venttiilin kautta kelluntarenkaan ilmasäiliöihin.

Kaikkein helpoimmin renkaan täyttäminen onnistuu huoltoasemalla renkaidentäyttöpisteellä. Rengas tulee vain hankalaan kuljetusmuotoon. Monet järvelle tai lammelle aikovat käyvät ensitöiksi täyttämässä renkaansa huoltoasemalla ja kuljettavat sen kalapaikalle kattotelineen päällä tai pakettiautossa.

 Renkaan täytössä tulee muistaa, että ilmasäiliöitä ei saa täyttää liian täyteen, sillä päällysrenkaiden tai ilmasäiliön repeäminen voi uhata viimeistään, kun kalamies astuu alukseen.

 Pelastusliivit tarpeen

Turvallisuuden kannalta kelluntarenkaalla kalastettaessa kannattaa ehdottomasti käyttää pelastus- tai kelluntaliivejä, sillä kumipaatin merikelpoisuus on kaukana, kun ilmasäiliön kyljessä törröttää suuri haukiperhokoukku.

Niin sanotut paukkuliivit ovat myös omiaan turvallisuuden edistämisessä, sillä ne eivät ainakaan koon puolesta ole häiritsemässä kalastusta. Paukkuliivit täyttyvät itsestään, kun ilmapatruuna laukaistaan. Paukkuliivejä on olemassa käsinlaukaistavia (vetonarulla) ja itsestäänlaukeavia, jotka täyttyvät liivien jouduttua kosketuksiin veden kanssa.

Kelluntarenkaan oheisvarustukseen kuuluu enemmän tai vähemmän tarpeellisia lisävarusteita. Niistä ehkä käytännöllisimmät ovat ’henkselit’, jotka helpottavat renkaan kantamista. Renkaaseen kiinnitetään kantohihnat, jolloin kumipaatin saa selkään kuin koulurepun. Räpylät kulkevat matkassa renkaan kiinnityslenkkeihin sidottuna.

Joihinkin U-kelluntarengasmalleihin on mahdollista saada pienet airot, jolloin kelluntarengas alkaa muistuttaa lähinnä kumivenettä. Tarpeelliset ne voivat olla etenkin merellä, jossa merivirrat voivat olla voimakkaita. Airot lienevätkin etupäässä hyödyksi tanskalaisille meritaimenenkalastajille

 Ankkurit säästävät jalkoja

Kovassa tuulessa renkaan paikalla pitämiseen kalamiehen tarvitsee koko ajan heilutella räpylöitään. Nokkelimmat kalamiehet ovat keksineet ankkuroida kelluntarenkaan pienillä (1–2 kiloa) ankkureilla, jolloin jalkavoimia säästyy.

 Saaliin sijoittamisesta muodostuu hieman ongelmia, sillä kelluntarenkaassa ei ole kyllin suurta taskua, jonne saaliskalan voisi laittaa. Ongelman voi ratkaista kiinnittämällä narulla esimerkiksi verkkokassin renkaan kiinnityslenkkeihin. Kuollut kala ei kuitenkaan tuntitolkulla säily hyvänä vedessä, joten se on syytä viedä kuiville, kun maata on lähettyvillä.

Useimmissa kelluntarengasmalleissa vavan saa tarranauhoin kiinnitettyä renkaaseen, mutta vaativin kelluntarengaskalastaja voi varustaa aluksensa irtonaisilla muovisilla vapatelineillä. Mukavuudenhaluiset amerikkalaiset ovat kehitelleet kelluntarengasta kuin uisteluvenettä. Lisävarusteita on tarjolla kaikuluotaimista perätuuppareihin!

 Lämmintä päälle

Kelluntarengaskalastajan on syytä pukeutua lämpimästi. Vaikka räpylöinti auttaa hieman pitämään kehoa lämpimänä, pääsee kylmyys yllättämään ainakin keväisin ja syksyisin. Takalisto pysyy lämpimänä, kun persuksen alle laitetaan istuimeksi paksu solumuovilevy. Istuntakorkeuskin kasvaa tämän ansiosta, mikä helpottaa heittämistä.

Parhaimmiksi ’uimahousuiksi’ ovat osoittautuneet vanhat kunnon kuuden millin paksuiset neopreenihousut. Alle on syytä laittaa villahousuja veden lämpötilan mukaan. Kahlaamiseen verrattuna kelluntarengastouhu on kylmempää. Kahlatessa ei koko ajan olla yhtä syvällä vedessä kuin renkaassa, ja toisaalta kahlatessa on helpompi tulla maihin lämmittelemään. Hengittäviä housuja ei juuri tarvita, kun vyötärö on koko ajan veden alla.

Kalastusliivejä ei tarvita, sillä kelluntarenkaissa on omasta takaa taskuja uistinrasioille ja muille tarvikkeille. Lämmin ja vedenpitävä kahluutakki on omiaan, sillä aallokossa vesi roiskuu väistämättä kalastajan päälle. Kahluutakin helmoja voidaan useimmiten lyhentää, jolloin ne eivät  kastu kelluttaessa renkaassa vyötäröä myöten.

 Ei muuta kuin vesille

Kun täytetyn renkaan kanssa sitten ollaan kalapaikalla, kiinnitetään ensimmäiseksi räpylät jalkoihin. Kiinnitykseen käytetään usein pikalukkoja, jotka eivät usein tunnu kovinkaan varmoilta. Räpylöiden jalassa pysyminen onkin syytä varmistaa narulla (esimerkiksi luistimien nauhat), sillä parinsadan markan uimaevää ei ole mukava menettää järven syvyyksiin.

Räpylät jalassa kahlataan noin polvensyvyiseen veteen. Tämän jälkeen astutaan renkaaseen ja kiinnitetään (U-renkaassa) etupuolelle tuleva tukirima, joka pitää rengasta muodossaan. Kun vielä haarojen välistä kulkeva pikalukkoremmi ja mahdollinen takapuolenalunen ovat paikallaan, istahdetaan alukseen kuin keinutuoliin. Vasta istuma-asennossa laitetaan sylikangas kiinni.

 Donitsiin astuminen on hieman hankalampaa. Renkaaseen on asetuttava kuivalla maalla ja veteen mentäessä sitä pidetään vyötäröllä.

Rantautuminen syvään rantaan voi olla hankalaa. Rantautumispaikassa saa olla enintään polvensyvyistä vettä, jotta renkaasta pääsee pois.

Veneestä veteen laskeutuminen onnistuu myös, jos vene on tarpeeksi tukeva. Veneestä voi hypätä irtautumiskapselinsa avulla kalastamaan matalia ja kivikkoisia rantoja, jonne suurella veneellä ei ole mitään asiaa. Pidemmät välimatkat taittuvat suuremman veneen hinatessa kalamiestä kelluntarenkaineen päivineen.

Kelluntarenkaalla voi kalastaa mainiosti myös virtavesissä. Leveiden jokien tai louhikkorantojen kalastaminen onnistuu mukavasti kelluntarenkaasta. Virtavesistä kalastaminen vaatii ehdottomasti räpylät. Ankkuri on hyvä olla mukana jalkavoimien säästämiseksi. Koskien niskoja kalastaessa tulee muistaa, että niskaimu voi alkaa jo sata metriä ennen varsinaista koskea.