Perhokalastuksen erikoislehti

Perhokalastus

www.sukl.org/perhokalastuslehti

 



Suomen perhokalastuksen MM-joukkue 2004




Kiittää tukijoitaan






Tutustu myös Orviksen ja joukkueen perhokalastuskursseihin 2004.
Meitä ovat tukeneet myös Kalastustarvike Närvänen Oy Porista ja Sportia-Pekka Tampereelta.





Tänä kesänä kisataan Slovakiassa

Perhokalastuksen MM-kisat järjestetään Suomessa vuonna 2006 tai 2007. Vuosi riippuu kansainvälisestä kilpailukalenterista. Paikkana on joka tapauksessa Simojoki lähialueineen.

Mutta ennen sitä kisaillaan maailmanmestaruuksista vielä muutama kerta ja vuonna 2004 Slovakiassa.

Joukkueeseemme kuuluvat MM-kisamenestyksen perusteella Risto Sironen ja Harri Hytönen. Loput edustajat valikoituivat SM-kisojen parhaista ja he ovat: Timo Ruokonen, Petri Virolainen ja Jarkko Suominen.


Kuvassa vuoden 2003 joukkue


Joukkueen konkareita, ei välttämättä iältään, mutta kokemukseltaan ovat Timo Ruokonen ja Risto Sironen. Timo lähtee jo kuudensiin ja Risto neljänsiin MM-kisoihinsa.


Jouko Keto, kapteeni

Kapteeni on joukkueen yleismies, joka hoitaa kisapaikalla kaikki käytännön järjestelyt, jotta joukkue saa keskittyä kilpailemiseen. Kapteenin keikka on Joukolle jo kahdeksas.




Perusteellinen ja kielitaitoinen Jouko (s. 1951) on tuttu mies muidenkin joukkueiden keskuudessa, mikä omalta osaltaan auttaa työn hoitamista.

Jouko on kapteenin urallaan saanut iloita vuoden 2001 joukkuehopeasta, mutta myös surra jumbosijaa.

Kapteenin työssä on hyötyä myös omasta kilpaurasta. Hän on edustanut Suomea Italian MM-kisoissa 1992.


Harri Hytönen

Toisiin MM-kisoihinsa lähtevä Harri (s. 1972) on kokenut kilpailija. Aluksi tuli vain nelossijoja, joilla jäi juuri ja juuri joukkueen ulkopuolelle. Vuonna 2002 tuli SM-kulta ja paikka joukkueessa.Hän uusi mestaruutensa kesällä 2003. Hänellä on SM-kulta myös joukkuekisoista vuodelta 1999.

Harri on kokenut kilpailija myös suunnistuksessa. Kesäradat ja talvisin hiihtosuunnistus ovat hioneet miehen kunnon sellaiseksi, etteivät edes Espanjan kesän 2003 kisojen helteet hänen kalastustaan haitanneet.


Timo Ruokonen

Eniten MM-kokemuksia on siis Timolla (s. 1977). Paras sijoitus toistaiseksi on henkilökohtaisen kisan 10. sija vuodelta 2001 Ruotsista. Kruununa tietysti samojen kisojen joukkuehopea.

Timo osaa sopeutua kilpailutilanteiden vaatimiin muutoksiin. Vaikka Espanjasta tulikin vasta kolmas sija joukkueen sisällä, nosti hän taas itsensä joukkueeseen SM-finaaleissa sijoittuen Harrin jälkeen kakkoseksi.



Risto Sironen


Joukkueen kilpailijoiden nestori (s. 1959) ja toinen, jolla on hallussaan MM-hopeamitali.




Risto alkoi kilpailla SM-tasolla 1997 ja selvisi heti loppukilpailuun. Suomessa hänen paras saavutuksensa on kakkossija.

Risto jaksaa painaa täysillä kaikki kisojen poolit. Hänen kalastustaan voi huoletta kehua intensiiviseksi ja tehokkaaksi.


Jarkko Suominen


Tulokas MM-joukkueeseen. Jarkko (s. 1982) on joukkueen kuopus. Hän aloitti kilpailemisen viitisen vuotta sitten juniorisarjoista. Sieltä on tuloksina henkilökohtaisen kisan neljäs sija ja joukkuepronssi.

Kahtena viime vuonna hän on ollut mukana SM-finaaleissa ja kesän 2003 loppukilpailu toi jo MM-paikan.






Petri Virolainen


Joukkueen toinen uusi jäsen. Petri (s. 1962) on kilpaillut SM-finaaleissa kuudesti. Pronssi vuodelta 2003 nosti hänet joukkueeseen. Miehen omien sanojen mukaan sitkeä harjoittelu palkittiin.

Joukkuekisoista hänellä on peräti kolme Suomen mestaruutta ja yksi hopea sekä pronssi. Hän on siis erittäin kokenut kilpailija.

Petri pitää itseään varsinaisesti järvispesialistina, mutta joukkueeseen pääsy on kyllä vaatinut taitoa myös jokiosuuksilla.




Keski-Suomi on vahvoilla joukkueen kotipaikkakunnissa, mutta siellähän ne hyvät kosketkin ovat. Jouko on jyväskyläläinen, Timo ja Jarkko Keuruulta, Risto Karstulasta. Harri tulee Hollolasta ja Petri Karkkilasta.


Yhteishenki MM-joukkueessa on aina ollut hyvä. Olkoon mies kotoisin vaikka mistä, aina kaikki ovat toisiaan tukemassa. Milloin riemuitsemassa, milloin ottamassa osaa huonosti mennen kisapäivän jälkeen. Siellä ei kysymykseen "millä sait?" vastata "perholla."


Vuoden 2001 hopeamitali


Tilanne ensimmäisen jakson jälkeen Slovakiasta

Joukkue oli sijalla 19 ensi jakson jälkeen. Uudet luudat tuntuvat lakaisevan. Jarkko oli jakson kuudes, Petri seitsemäs. Timo saavutti sijan 17, Risto oli jakson viimeinen sijalla 23 ja Harri jäi valitettavasti ilman kalaa.

Toinen jakso toi sijoitukseen kahden pykälän parannuksen. Johdossa on Tsekki ja Ranska on toisena. Suomen ero 9. sijaan on 30 pistettä. Henkilökohtaisessa kisassa Harri on seitsemäs, Jarkko kymmenes. Petri on sijalla 17 ja Risto 18.

Toiselle päivälle on Suomelle luvassa paremmat poolit .


SUKL-logo
Suomen
Urheilukalastajain
Liitto

Tutustu myös
Urheilu-_
kalastukseen

Uusin Urheilukalastus

Edullinen
yhteistilaus

Sivu päivitetty 3.9.2004