Verkkojuttu 3/2005
Vanhan jäärän järjellä
Perhon kelluntaan vaikuttavia tekijöitä

Pintaperho on lähes aina jäljitelmä jostakin hyönteisestä. Jäljittelystä johtuen perhon pitää kellua kalvossa, kevyesti pinnalla tai korkealla. Halutun kellunnan saavuttamiseksi on tiedettävä ja tunnettava kaikki konstit, ja sittenkin on helppo epäonnistua.

Teksti: Osmo Rintala
Piirrokset: Veikko Hiltunen

Pohjapanssariksi tarkoitettu polypropeenikimppu taivutetaan eteenpäin, sidotaan ja katkaistaan ylimääräiset pois. Pohjapanssari jakaa siikaset tasan ja auttaa perhoa kellumaan suorassa.

Kelluntaan vaikutetaan sidontatekniikalla, etenkin perhon häkilöinnillä, sidontamateriaaleilla ja kemikaaleilla. Kellunta perustuu veden pintajännitykseen eli veden molekyylien kiinnevoimaan (koheesioon), joka on suurempi kuin siiman ja perhon materiaalien ja veden välinen adheesiovoima (kelluttava). Tämä kelluttava voima on rajallinen. Kylmällä kelluttava voima on hieman suurempi kuin lämpimällä.

Pinnalla kelluvan materiaali paino aiheuttaa veden kalvoon aina painanteen. Pääsääntöisesti ei ole hyvä asia, kun siima painaa kalvoon valoa taittavan uran. Sen laidat toimivat linssimäisesti, taittaen valonsäteitä kirkkaiksi kimpuiksi siiman varjoa laajentaen. Painanteet ovat hyviä silloin, kun perho kelluu hyvin korkealla. Tällöin lähellä pintaa uiva kala havaitsee perhon vain näistä painanteista.

Paras koukku on yläsilmukallinen

Yksi tärkeimmistä kelluntaan vaikuttavista tekijöistä on koukku ja etenkin sen silmukan taivutussuunta. Englannissa tiedettiin jo satoja vuosia sitten, että pintaperhossa käytetään yläsilmukallista koukkua. Tästä varmistuu, kun katsoo tämän jutun yhteydessä olevia Veikko Hiltusen piirroksia. Nyky-Suomessa tuo vanha viisaus on unohdettu niin, että kaikista liikkeistäkään ei löydy yläsilmukallisia koukkuja. Syynä on lienee kysynnän vähäisyys, siis käyttäjien tietämättömyys.

Yläsilmukallisesta koukusta siima kohtaa luontevasti vedenpinnan lähtiessään silmukasta viistosti alaspäin. Tällöin siima ei pyri kääntämään perhoa nokilleen, kuten alasilmukallisen koukun kanssa helposti tapahtuu. Alasilmukasta peruke lähtee yläviistoon. Tätä tilannetta voi vähäisesti ehkäistä lenkkisolmulla.

Yläsilmukallisesta koukusta siima lähtee alaviistoon, eikä vedä perhoa nokalleen.

On toki myönnettävä, että alasilmukallinen koukku matkii parhaiten hyönteisiä jäljitelmäsidoksissa. Harvemminhan hyönteisen pää on pystyssä kuin kilpikonnalla. Oletan kuitenkin, että kala ei näin pieniin yksityiskohtiin kiinnitä kovin suurta huomiota.

Silmukan lisäksi koukussa on monta muuta ominaisuutta, jotka vaikuttavat perhon kelluvuuteen. Yksi tärkeimmistä on paino eli koukun langan vahvuus. Yleensä joudumme hyväksymään koukun valmistajan arvauksen siitä, kuinka vahvasta langasta koukku on tehtävät. Toki luetteloista löytyy vaihtoehtoja langan paksuudelle, jos osaa luetteloita jostakin etsiä. Mutta tosiasia on, että mitä ohuempi lanka, sitä kevyempi koukku ja sitä paremmin perho kelluu.

Alasilmukallisesta koukusta siima lähtee yläviistoon ja vetää perhoa nokalleen. Lenkkisolmu helpottaa tilannetta.

Hyvä häkilä on ohut ja sitkeäruotoinen

Häkilähöyhenen laatu ja sen määrä vaikuttavat myös oleellisesti kelluvuuteen. Hyvä pintaperhohäkilä on ohut ja sitkeäruotoinen. Myös siikaset ovat ohuita ja joustavan kimmoisia. Höyhen pitää saada solmuun ruodon murtumatta. Kun tarttuu höyhentä latvasta ja vetää sen sormien välistä, niin siikaset eivät saada jäädä takaviistoon. Hyvä niska maksaa yli 50 euroa, mutta siitä riittää sidontamateriaalia useaksi vuodeksi.

Kelluntaan vaikuttaa häkilän kierrosten määrä eli. Mitä enemmän on kierroksia, sitä enemmän on siikasten latvoja, jotka kannattelevat perhoa veden pinnalla. Kuohuvaan ja pyörteilevään veteen heitettyä skater-perhoa ei ehkä yksi höyhen kannattele, vaan koukun varrelle on sidottava kaksi tai useampia höyheniä.

Jos halutaan suhteellisen matalalla kelluva perho, joka kestää viistätystä, on perhoon syytä sitoa pohjapanssari tai paremminkin rintapanssari. Se kääntää häkilät sopiviksi luistimiksi perhon kummallekin sivulle. Häkilän siikasia on ennen pohjapanssarin sitomista tasattava. Tämä tapahtuu yleensä kiertämisuuntaan hieman venyttäen ja punoen, jotta ne jakautuvat luontevasti ja ovat kohtisuorasti koukkuun nähden, ja vielä tasan kummallekin puolelle jaettuna. Pohjapanssari vaatii pienen kimpun esimerkiksi polypropyleenikuituja. Ylimääräisten katkaisun jälkeen sitä jää sidokseen niin vähän, että sen paino on olematon, mutta vaikutus vähintään huomattava.

Ihmettelen niitä päivänkorentojen sitojia, jotka haluavat perhoonsa korkean ja ilmavan kellunnan. Ei luonnonhyönteinenkään niin asetu veden pinnalle, vaan kunnolla vatsalleen. Peräsukaset, jotka hyönteinen yleensä nostaa pystyyn, sidon vedenkalvon suuntaisiksi parantamaan kelluvuutta.

Perukkeen vahvuus vaikuttaa kelluvuuteen

Vähäisin kelluvuuteen vaikuttava tekijä ei ole perukkeen paksuus. Se on joskus aivan ratkaiseva. Esimerkiksi lohen pintaperhokalastus ei tuntunut mukavalta, kun 0,35 millin peruke ei edes kuivana ja rasvattuna kellunut joissakin olosuhteissa edes yhtä heittoa. Löysin kuitusiiman, joka nimellismitallaan 0,12 millimetriä riittää lujuudeltaan. Sen kun aamulla rasvaa Nahkiksella, niin saa koko päivän kalastaa vaikka vähän pyörteilevässäkin vedessä.

Perukkeen oikeneminen heitossa tai heti heiton jälkeen, vaikuttaa sen kellumiseen. Heitossa hyvin oiennut peruke tai välittömästi veteenlaskun jälkeen suoraksi nykäisty peruke, voi kellua lähes loputtomiin. Mutkille pudonnut peruke voi alkaa vajoamisen heti. Tämä johtuu siitä, että perukkeen mutkat aiheuttavat paikoin suurempaa painetta alaspäin, kuin suora peruke. Ja kerran alkanut vajoaminen vain jatkuu, koska siiman ominaispaino on suurempi kuin veden.

Siksi peruke on venyteltävä ja hangattava suoraksi ennen pintaperhokalastuksen alkua. Tästä seuraa tietenkin se, että hyvä perukemateriaali on vahvaa, solmunkestävää ja huonomuistista eli hyvin oikenevaa.

Tuo aiemmin mainitsemani nykäisy on syytä tehdä heti perhon laskeuduttua. Joskus nykäisyjä voi tehdä useammankin. Nykiminen on myös osa aktiivista pintaperhokalastusta, sillä nykiminen saa kalat usein ottamaan perhoon.

Kemikaalit helpottavat siiman kellumista

Myynnissä on monenlaisia kemikaaleja, jotka helpottavat heittosiiman kellumista. Olen käyttänyt kohtalaisen kiinteää vahaa siimaan ja perhoon silikonivaseliinia.

Viime aikoina olen siirtynyt Heikki Anttosen suosituksesta Nahkis-voiteeseen. Siimaan ja joskus perhoonkin levitän sitä sormenpäiden välissä hieroen. Siimaan kuitenkin useimmiten rätillä tai kertakäyttönenäliinalla ja perhoon spraynä. Pistän pumppupulloon apteekista hankittua puhdistettua bensiiniä ja lisään Nahkista jonkin verran. Vatkaan seoksen liuokseksi ja tulos on ollut hyvä.

Kaupasta ostetut ja myös itse tehdyt Permaflote-tyyppiset liuokset ovat mainiota tuotteita. Kalan suusta irrotetun perhon saa aineilla nopeasti uudelleen kellumaan. Ensi pitää läpsäistä perhoa muutama kerta veteen ja perään muutama kuivausheitto ja sitten spraytä perhoon.

Perukkeen ja heittosiiman kelluvuuteen vaikuttaa haitallisesti lika. Siksi sekä peruke- että heittosiima kannattaa silloin tällöin vetäistä pehmeän rätin läpi, vaikka ilman rasvojakin.

Ja kahvitulien ratoksi voi kahvipannun nokan edessä ehostaa käytettyjä pintaperhoja. Kun kiehuvan vesipannun kaatonokan edessä pitää pintaperhoa vaikkapa suonipihdeillä, on perho hetkessä kuin uusi. Käsittelyn jälkeen jokainen karva on juuri siinä suunnassa, kuin ne aikanaan on sidottu.

(Perhokalastus 3/2005)