|
Verkkojuttu
3/2002
Lukijoiden pyynnöstä:

Perhokalastus-lehden
toimituksesta kysellään mm. sidontaan liittyviä
neuvoja. Yksi kaikkein kysytyimmistä asioista koskee perhon
rungon tekoa ns. punontatekniikalla. Niinpä julkaisemme tässä
piirrossarjan, josta selviää kuinka runko syntyy punomalla.
Alunperin nämä piirrokset on julkaistu Perhokalastus-lehdessä
numerossa 3/91 (Hannu Ruuskanen ja Markku Autio: "Larva nimeltä
tuote"). Ruuskasen ja Aution jutussa perhon runko tehtiin
Body Class -nauhasta, punontatekniikan kanssa voi tietenkin käyttää
monenlaisia muitakin materiaaleja.
Huom! alusrunko on
päätettävä ja lanka katkaistava rungon punonnan
ajaksi.
|
Kuvan tummasta
langasta tulee selkä- ja vaaleasta vatsapuoli
|
 |
|
 |
|
 |
|
Kiristä
2-3 ensimmäistä hieman alaspäin, seuraavat
hieman ylöspäin.
|
 |
|
 |
|
Kun haluttu
rungon pituus on saavutettu, kiinnitetään jälleen
sidontalanka ja sillä Body Classin päät ja
jatketaan perhon sitomista.
|
 |
|