|
Verkkojuttu
2/2004
Vihavuodenkosken
kuulumisia
Hämeessä,
Hauhon ja Luopioisten rajamailla sijaitsevan Vihavuodenkosken
viimevuotisesta kalastuskaudesta jäi päällimmäiseksi mieleen ennätyksellisen
alhaalla ollut vesi. Kosken lähettyvillä pitkään asuneet asukkaat
eivät muistaneet vastaavaa nähneensä. Pahimmillaan vesi oli yli
metrin normaalia alempana.
Viime kesän huonosta vesitilanteesta
huolimatta koskessa asusti jälleen komeita kaloja. Tässä
loppukesällä ruskeaan larvaan ottanut 63-senttinen, pulska
luonnontaimen.
Teksti ja
kuvat: Pasi Visakivi
Huhtikuussa
2003 ennen kalastuskauden alkua päätettiin muuttaa hieman kalastussääntöjä
veden vähyyden vuoksi. Kalastajamäärää pienennettiin ja lupien
hintoja alennettiin. Nämä muutokset saivat paljon kiitosta kalastajien
taholta. Vesi nousi hieman kesäkuussa, mutta syksyä kohden tilanne jälleen
huononi. Tällä hetkellä (tammikuu 2004) vesitilanne on parantunut
huomattavasti ja on vuodenaikaan nähden lähes normaali.
Kuivuus
antoi aihetta epäillä, onnistuisiko taimenen kutu ja selviäisivätkö
mätimunat ankaran talven yli. Sähkökoekalastus kuitenkin osoitti, että
poikasia oli kuoriutunut, joten pelko osoittautui turhaksi. Tosin
0-vuotiaiden poikasten määrä ei ollut kovin suuri.
Vaikeista
olosuhteista huolimatta koski oli jälleen kalastajien suosiossa. Tieto
kosken suurista ja kauniista taimenista on levinnyt ympäri Suomea.
Ennakkomyynti alkoi huhtikuussa totutun vilkkaana. Touko- ja kesäkuun
luvat myytiin parissa tunnissa ja yhdessä päivässä oli myyty suurin
osa koko kauden luvista. Koskikahvilassa pidettiin jälleen yllä
peruutuspaikkojen jonotuslistaa, jossa oli noin 30 kalastajan
yhteystiedot. Moni heistä pääsikin kalastamaan koskelle, sillä
peruutuksia tuli kauden aikana joitakin. Kaikkiaan koskella kävi 270
kalastajaa.
Huippusaaliit
Suurempien
taimenien osalta vähävetinen Vihavuosi yllätti kalastajat myönteisesti.
Saaliin osalta viime kausi oli toiseksi paras kautta aikojen, joten
olosuhteisiin nähden tulos oli huippuluokkaa. Yli 60-senttisiä
taimenia saatiin viisi kappaletta. Koskessa asusti jälleen koko kauden
runsaasti 50–59 -senttisiä taimenia. Niitä saatiin kaikkiaan 56.
Koskesta onkin todennäköisempää saada yli 50:n kuin yli 40 sentin
luonnontaimen.
Myös
alle 40 sentin luonnontaimenia saatiin mukavasti. Koskeen istutettiin
keväällä vaellusikäisiä taimenenpoikasia, jotka merkittiin rasvaevän
leikkauksella. Moni kalastaja ei vain huomannut tätä eväleikkausta ja
merkitsi saalispalautelomakkeeseen saamansa pienen istukastaimenen
luonnonkalaksi. Tämä aiheutti saalistilastoihin pienen vääristymän
alle 40-senttisten taimenten kohdalle. Harjusten istutuksista päätettiin
huonojen kokemusten perusteella luopua.
Saalispalautelomakkeen
palautti kaikkiaan 208 kalastajaa, joista 76 ei saanut saalista.
Varsinaisia parannusehdotuksia tuli todella vähän. Lomakkeista käy jälleen
ilmi kalastajien tyytyväisyys kosken kaloihin ja ennen kaikkea tyytyväisyys
sen kalastusjärjestelyihin. Valikoivan kalastuksen periaatteella
toimiva Vihavuodenkoski onkin yksi Etelä-Suomen suosituimmista
koskikalastuskohteista. Palautelomakkeen toiseen kysymykseen (Olivatko
luvan hinta ja muut ehdot mielestäsi sopivat?) 174 vastaajaa vastasi
kyllä ja vain kaksi vastasi ei.
Kalastus
2004
Tulevan
kalastuskauden 2004 kalastussäännöt pysyvät lähes ennallaan.
Kalastuslupien hinnat palautettiin ennalleen, kun vesitilanne parani.
Saaliskiintiö pienennettiin yhteen lohikalaan/kalastuslupa.
Kalastajakiintiöt ovat vuonna 2004 seuraavat: koko kosken lupa 4
kalastajaa/vrk sekä vuorokausilupa 3 kalastajaa/vrk. Ennakkoon myydään
vain koko kosken lupia.
Tulevan
kauden lupien ennakkomyynti alkaa 19.4.2004 klo 6.00. Ennakkoon myydään
vain koko kosken lupia. Lupia myy Pasi Visakivi numerosta 0400-880 478.
Kalastuskauden alkaessa 1.5. lupien myynti siirtyy jälleen
koskikahvilaan, puh.
03-6547 334. Vihavuodessa pidetään edelleen yksi vuorokausi viikosta
kokonaan rauhoitettuna kalastukselta.
Tuleva
kautena Vihavuodessa on kalastusalan yrityksillä mahdollisuus järjestää
opastuksia ja kursseja. Koko kosken lupia on voinut varata ennakkoon
helmikuun alusta. Lupamäärä on rajattu kahteen vuorokauteen
kuukaudessa ja niitä voi varata vain viikolle (ma-to). Luvan hinta on
200 euroa. Viikonloppujen luvat jätetään normaaliin luvanmyyntiin
huhtikuulle. Varauksia otetaan vastaan numerossa 0400-880 478.
Kesäkuussa
Vihavuodessa järjestetään alle 18-vuotiaille nuorille taimenen
perhokalastuskurssi. Järjestäjänä toimii Vihavuosi Akatemia -hanke.
|
Kalastussäännöt
2004
*
Jokaisen luvan lunastaneen on jätettävä saalispalautelomake.
*
Koski on rauhoitettu 10.9-30.4. välisen ajan.
*
Vain perhokalastus on sallittu.
*
Vain väkäsettömän yksihaaraisen koukun käyttö on sallittu.
*
Kahlaaminen on kielletty 1.5.-31.5. välisenä aikana. Muulloin
kahlaaminen on sallittua kolme metriä rantaviivasta.
*
Luonnontilainen taimen (rasvaevällinen) on kokonaan
rauhoitettu.
*
Istutettujen taimenten, joilta rasvaevä on leikattu pois,
alamitta on 40 cm.
*
Harjuksen alamitta on 35 cm.
*
Yhdellä luvalla saa ottaa yhden lohikalan.
*
Kalastajakiintiöt: Koko kosken lupa 4 kalastajaa/vrk,
vuorokausilupa 3 kalastajaa/vrk.
*
Kalastusvuorokausi alkaa klo 15 ja päättyy klo 12.
*
Kalastusluvan hinta on 25 euroa/hlö/vrk, alle 18-v. 16 euroa/hlö/vrk
tai koko koski 80 euroa. Luvan hinta sisältää majoituksen.
*
Etukäteisvarauksista peritään varausmaksu, joka on puolet
luvan hinnasta. Varausmaksu on oltava maksettuna kaksi viikkoa
ennen varsinaista kalastusvuorokautta Vihavuosi-yhdistyksen
tilille. Mikäli maksua ei ole suoritettu, voidaan lupa myydä
toiselle kalastajalle.
*
6 tunnin iltakalastuslupa maksaa 11 euroa. Lupa voimassa klo
18-24. Lupaa ei voi varata etukäteen. Kyseisen vuorokauden
iltaluvat tulevat myyntiin klo 12.
|
Taimenen
perhokalastuskurssit Vihavuodenkoskella alle 18-vuotiaille nuorille
lauantaina 12.6.2004 ja sunnuntaina 13.6.2004
Kurssi
on yksipäiväinen ja siihen voi osallistua korkeintaan kahdeksan henkilöä.
Kurssin hinta on 25 euroa/henkilö. Hinta sisältää kalastusvälineet,
kalastusluvan, sidontamateriaalit ja yhden ruokailun. Kurssilaiset ovat
kurssin ajan vakuutettuja järjestäjän toimesta.
Kurssilla
kouluttajina toimivat Markku Kemppainen ja Pasi Visakivi. Kurssin järjestää
Vihavuosi Akatemia -hanke. Lisätietoja Pasi Visakiveltä, puh. 0400-880
478.
(Perhokalastus
2/2004)
|