Green Butt


Teksti ja sidos: Lauri Syrjänen
Kuva perhosta: Jari Tuiskunen

Green Butt voisi olla aloittelevan perhokalastajan ensimmäinen lohiperho. Se soveltuu kaikenlaatuisiin olosuhteisiin, on helppo sitoa ja siihen ottaa vuorenvarmasti kala.

Green Butt on tyypillinen amerikkalainen yksinkertainen lohiperho, josta on tullut erittäin suosittu molemmin puolin Atlanttia. Perhon syntyaika ja kehittyminen sijoittuu johonkin 1920-1950 lukujen välimaastoon.

Kirjallisuudessa perho esiintyy myös nimillä Black Bear ja Conrad. Nimensä tämä musta perho on saanut perän väristä. Samaan Butt-sarjaan kuuluvat vielä Red Butt ja Orange Butt, joissa perän väri kertoo, mikä perho on kyseessä. Ovatpa jotkut sitojat yhdistäneet perän värit, esimerkiksi vihreän ja punaisen, aivan kuten Undertakerissa..

Perusidea useaan kalastavaan perhoon

Green Buttin lukuisista muunnoksista ensimmäiseksi mieleeni tulee 1970-luvulta Hauhialainen (katso Perhokalastus-lehti 3/87). Tuolloin Ruotsissa asuva Pertti Hauhia sitoi Näätämöllä perhon, joka nopeasti nimettiin Hauhialaiseksi, vaikka erot Green Buttiin olivat minimaaliset. Mutta, kun sillä sai kalaa, niin kaikki senaikaiset Näätämön kalastajat tiesivät, mistä perhosta puhuttiin.

Todella "täytyy"-muunnoksen näin pari vuotta sitten Mikkelissä asuvan Harman llkan rasiassa. Ilkka oli sitonut normaalin Green Buttin mustaan päähän pannan perässä käyttämästään vihreästä fluorisoivasta silkistä. Vaikka tämä lisäys teki perhosta aivan eri näköisen, sekä kuivana että märkänä, niin llkka, aivan oikein, kutsui perhoa sen oikealla nimellä.

Pieni on hyytävän tehokas

Yleisesti ottaen perho on toiminut parhaiten pienikokoisena. Parhaiten itselläni kalaa ovat vuodesta toiseen antaneet nro 10-12 kaksihaaraiseen koukkuun sidotut perhot. Iskurasjokisuussa, Inarinjoella näin pääkaupunkiseudulla asuvalla Vainion Mikalla todella minikokoisen Green Buttin, lienee ollut kokoa 16 tai 18 kaksihaarainen. Ainoa perho, johon silloin syyskesällä otti kala ja perhon pienestä koosta huolimatta Mika sai ne myös ylös. Tamperelainen Vähämäen Jussi käytti itärajan takana Säpsäjoella järvilohen pyyntiin yksihaaraista nro 6 Green Buttia. Lohikaloja ei joesta löytynyt, mutta sielläpäin koskissa asuvat pienet hauenpulikat olivat ihan hulluna Jussin perhoon.

Riihimäkeläistynyt Jukka Peltonen muisteli Torvikoskella käyttämänsä Green Buttin kokona olleen joko nro 10 tai 8 kaksihaarainen silloin, kun Jukka läpikulkumatkallaan kalasti yhden luvan Karigasniemessä. Oli kuin kohtalon ivaa, että kun Jukka ei vaivoikseen voinut ottaa kalaa mukaansa, niin tittiä tuli lähes joka heitolla. Asiaan kuuluu vielä, että muut silloin kalassa olleet eivät saaneet päätäkään.

Jukan veli, edelleen Tampereella asuva, Pekka sai takavuosina ensimmäisen tittinsä Inarinjoen Torvikoskesta yksihaaraisella nro 8 Green Buttilla, vaikka perhonsidonnan suuret taitajat olivat tyrmänneet perhon sen siivessä olleen "liian karkean" karhunkarvan takia.

Harman Ilkka oli yksi niistä harvoista, jotka saivat Tenosta viime kesänä hyvin kalaa. Puhelimessani oli aina aamuisin viesti yön tuloksista. Sitten tuli aamu, jolloin puhelin oli hiljaa. Niinpä viestitin kysyen: "Onko siellä ollut Galvados-ilta, kun mitään ei kuulu?" Ilkan vastaus kuului: "Ei ole joessa kalaa, turisti kaikki vienyt".

Green Butt

Koukku: nro 12-4, yksi-, kaksi- tai kolmihaara.
Lanka: valkoinen ja musta.
Hela: ohut soikea hopea.
Perä: hopeapohjustuksen päälle kierretty fluorisoiva vihreä (chartreuse) silkki.
Pyrstö: kultafasaanin töyhtö tai mustaa karvaa.
Kierre: soikea hopea.
Runko: musta silkki tai villa.
Kurkkuhäkilä: musta kukko.
Siipi: musta orava, karhu tms.
Pää: musta.