Iso Sorsa

Teksti ja sidos: Lauri Syrjänen
Kuva perhosta: Jari Tuiskunen

Iso Sorsa on apteekkari Wiljo Saariston joskus vuosina 1946-1947 kehittämä perho. Iso Sorsa on osoittautunut erinomaiseksi perhoksi, paitsi järvitaimenille, myös Tenon isoille merilohille.

Urheilukalastaja-lehti luonnehti suunnilleen näin perhoa numerossaan 1-2/1953. Kyseessä oli sikäli historiallinen numero, että siinä julkaistiin ensimmäinen perhopalsta perhoreseptin kera. Saariston Iso Sorsa tai Ruskea Sorsa, jolla nimellä perhoa myös on kutsuttu, sai siis kunnian aloittaa. Pertti Kanerva sitoi perhon Urheilukalastajassa olleen reseptin mukaisesti Wanhat Suomalaiset Lohiperhot -kirjaan sivulle 104. Niin perho tuli nykyistenkin kalamiesten tietoisuuteen.

Taimen- ja lohiperho

Iso Sorsa kuuluu niihin vanhoihin luotettaviin taimenperhoihin, jotka "normaalia" suurempina ovat osoittautuneet vertaansa vailla oleviksi lohiperhoiksi, kuten myös esimerkiksi Hietama ja Bridge. Nämä perhothan on alunperin suunniteltu taimenperhoiksi jäljittelemään pienikokoisena hyönteistä ja suurikokoisena pikkukalaa. Esimerkiksi vihreä Hietama, musta Bridge ja ruskea Iso Sorsa perhorasiassa olisivat 10:n ja 1:n kokoisina melko kattava valikoima erivärisiä taimenperhoja vaikkapa Kuusamossa.

Ison Sorsan muuttamiseen lohiperhoksi ei tarvita ehkä muuta kuin suurempi koukku. Perhon syntyaikoihin lohiperhot sidottiin yleisesti 2/0:n koukkuihin. Perhon sisältämiä materiaaleja, kuten peltopyytä, heinäsorsaa ja kalkkunaa sekä tinseleissä kuparia, on kautta aikojen käytetty hyvin kalastavissa perhoissa.

Toinen, nykyisin ehkä tunnetumpi, Isoa Sorsaa muistuttava ruskea kuparikierteinen perho on Teno 1. Tämä perho tiedetään yleisesti ominaisuuksiltaan keväisellä Tenon Alakönkäällä varsin tehokkaaksi. Suoraan litteän kuparikierteen taakse kierretty runkohäkilä ei tahdo kestää käytössä, joten soikea tai pyöreä tinseli on viisasta lisätä litteän taakse ennen häkilän kiertämistä aivan kuten klassisten perhojen sidontaohjeissa on esitetty.

Kiinnostuin perhon muodosta ja väreistä heti, kun Wanhat Suomalaiset Lohiperhot -kirjaa tehdessämme perhon resepti tuli tietoisuuteeni. Sidoin perhoa useisiin eri koukkukokoihin, jotka kaikki toimivat. Muistan kun kahlasin aloituspaikalle Outakosken niskalla ja annoin tämän nro 4:n kokoisen perhon roikkua löysänä vedessä. Kolme eri kalaa otti oikein kunnolla täräyttäen perhoon tällä 20 metrin kahlausmatkalla, mutta yksikään ei tarttunut kunnolla. Eivätkä ne olleet harjuksia, vaikka perho toimii kiitettävästi myös harrin pyynnissä.