Perhokalastuksen erikoislehti

Perhokalastus

www.sukl.org/perhokalastuslehti

 

Flashabou Garry

Teksti ja sidos: Lauri Syrjänen
Kuva perhosta: Pekka Salo

Flashabou Garry on ollut tappavan tehokas kirkkaina, aurinkoisina päivinä, pintasiimalla uitettuna..









Flashabou Garry osui ensimmäistä kertaa silmiini Keski-Norjassa, Åfjordin hotellilla vuonna 1988. Pirkanmaan Perhokalastajien Keski-Norjan lohiretken kohteet olivat silloin Stordals- ja Norddalselva.

Tapasin siellä Keijo Tuovisen ja Juha Pusan, jotka myös olivat Stordalilla kalassa. Heillä Flashabou Garry oli erittäin suosittu ottiperho sekä Stordalilla että Norddalilla. Perho oli sidottu pieneen kaksihaaraiseen alasilmäiseen koukkuun. Kun tuolloin luotettiin enemmän pieneen vihreään uppo-Bomberiin, niin perho ei vielä aiheuttanut toimenpiteitä.

Mutta seuraavana vuonna, kun Keijo Tuovinen julkaisi perhon sidontaohjeen Juha Pusan Suomen kalastavimmat perhot -nimisessä kansiossa muistin siitä käydyt keskustelut ja sidoin sen ikään kuin kokeeksi.

"Täytyy"-perho

Ylä-Tenolla siitä muodostui välittömästi varsinainen "täytyy"-perho ja sitä se on siellä edelleen. Erityisesti Torvikosken pitkissä, letkeästi virtaavissa pooleissa se on pelastanut monta helteistä kalastuspäivää. Inarinjoen poolit ovat suhteellisen matalia ja vesi ruskeahkoa. Niissä olosuhteissa pintasiimalla uitetun perhon flashaboulla terästetty keltaoranssi siipi näkyy kaukaa veden läpi jopa rantaan tulleen katselijankin silmään - kaloista puhumattakaan.

Toki Flashabou Garry on toiminut kaikkialla, missä sitä on uitettu, aina Kymijoelta Mörrumin ja Keski-Norjan kautta Tenolle.

Tuovinen suosittelee käytettäväksi nro 4-12 kaksihaaraista, ilmeisesti alasilmäistä, koukkua. Tähän koukkumalliin perholle saa helposti ihmisen silmään sopivan hahmon. Tämän takia se pääsee myös siimaan useammin kuin yläsilmäiseen mustaan koukkuun sidottu sukulaisensa.

Tämä on tietysti makuasia, mutta kun kalatkin ovat olleet samaa mieltä, niin koukkuvaihtoehtoja ei jää kuin yksi. Mielestäni hyvin kalaa antanut perho pitäisi sitoa jatkossakin aina samaan koukkuun kuin missä alkuperäinen ottiperhokin on ollut.

Graavisuolaan

Olimme jälleen vuonna 1990 kerhon Keski-Norjan retkellä, nyt Surnalla. Kalastimme Mikkolan Heikin kanssa Vindölan alueella ja tapahtumat olivat vähissä. Koska aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta, solmin perukkeeseen oheisen kuvan mukaisen Flashabou Garryn. Luottamukseni perhoon oli lisääntynyt jo "Hailanterin" veroiseksi. Niinpä sanoin Heikille: "Eiköhän me huomenna syödä Atlantin lohta".

No, alueen alapäästä, pitkällä siimalla uitettuun perhoon, otti lohi ja se tuli ylös myös. Ei muuta kuin kämpille ja titti graavisuolaan. Vuosi, pari myöhemmin tapaus toistui, samasta poolista, samalta kohtaa ja samaan perhoon otti jälleen, mutta nyt kala irtosi.


Flashabou Garry

Koukku: nro 4, alasilmäinen kaksihaara.
Sidontalanka: valkoinen ja musta.
Hela: kapea soikea hopea.
Perä: fluorisoiva vihreä silkki.
Pyrstö: kultafasaanin töyhtö.
Kierre: soikea hopea.
Runko: musta silkki.
Kurkkuhäkilä: musta kukko.
Siipi: oranssi (alla) ja keltainen bucktail, välissä helmiäis-flashabou (pari säiettä).
Pää: musta.

(Perhokalastus 3/2005)


SUKL-logo
Suomen
Urheilukalastajain
Liitto

Tutustu myös
Urheilu-_
kalastukseen

Uusin Urheilukalastus

Edullinen
yhteistilaus

Sivu päivitetty 29.5.2005