Lato Karoliina

Teksti: Lauri Syrjänen
Kuva perhosta: Jari Tuiskunen

Lato Karoliina on osoittanut luotettavuutensa erityisesti kylmän ja sateisen ilman ottiperhona, mutta kai kala iskee siihen muillakin keleillä.

Lato Karoliina on oululaisen vanhan ajan mestarisitojan, Erkki Honkavuoren, vuonna 1965 kehittämä sidos. "Erkki Honkavuoren parhaana pitämä lohen soutuperho Tenolle", kerrotaan Juha Pusan kansiossa Suomen Kalastavimmat Perhot.

Honkavuoresta on sanottu, ettei hän mielellään sitonut kahta samanlaista perhoa. Ilmeisesti tämän takia Juha Pusan kansiossa ja Wanhat Suomalaiset Lohiperhot -kirjassa on esitetty kaksi erilaista Lato Karoliinaa. Kummatkin Honkavuoren sitomia. Perhon runko on, häkilän väriä lukuunottamatta, molemmissa samanlainen. Jos Honkavuori ei halunnut, niin me nykysitojat emme taida osata tehdä kahta samanlaista perhoa. Toisaalta tämä yksilöperiaate antaa rajattomat mahdollisuudet muuttaa perhoa aina sen mukaan, mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta tai käyttää niitä (korvaavia) materiaaleja, jotka ovat helpoimmin saatavilla.

Valkorunkoinen lohiperho

Lato Karoliina on yksi harvoista valkorunkoisista lohiperhoista. Perhon rungon Honkavuori on tehnyt valkoisesta silkkikankaasta puretusta säikeestä, josta nimi kiinansilkki.

Honkavuori, kuten useimmat silloisista suomalaisista sitojista, tekivät perhoihinsa siivet sulkien irtosiikasista. Tämä tapahtuu siten, että siikaset nostetaan yksi kerrallaan saman sidontalankakierroksen alle ja vasta koko kerroksen jälkeen kierretään sidontalangalla täysi kierros. Muista aikalaisistaan poiketen Honkavuori käytti oravankarvaa väliaineena estämään siikasten naittumista toisiinsa. Tässäkin perhossa siipi koostuu karvoista, sulan siikasista ja mallard-kaistoista. Honkavuori kiersi sidontalankaa vastapäivään ja piti tärkeänä, että kaikki materiaalit kierretään samaan suuntaan. Näin sidos kiristyy sidontatyön edistyessä. Honkavuoren sitomat perhot tunnistaa vastapäisestä kierteestä.

Macaw-sarvet

Honkavuori on aikoinaan luottanut, klassisista perhoista tutuiksi tulleiden, macaw-sarvien tehoon. Hän käytti niitä lähes kaikissa tunnetuimmissa sidoksissaan. Macaw-sarvet löytyvät myös nykyisin hyvin kalaa antaneista sidoksista, kuten Villen Villapaidasta tai Mustasta Tujamosta.

Lato Karoliina soveltuu mainiosti sidontakurssien ohjelmaan, kun opetellaan sekasiipisen perhon sidontaa. Kuvassakin oleva perho on sidottu Lahden Perhokalastajien kerhoillassa.

Lehtelän Pertti ja Mäkelän Leo etsivät minut käsiinsä takavuosina Karigasniemestä. "Mikä oli se 2/0-kokoinen, valkoinen, oranssiperäinen perho, jonka sidoimme kevättalvella Pirkkalan kansalaisopiston kurssilla", kuului poikien kysymys. Hetken kurssiohjelmaa muisteltuani päädyin ainoaan valkoiseen vaihtoehtoon ja sanoin: "Sen täytyi olla Lato Karoliina". Kaverit olivat olleet yöllä heittämässä Nilijoen suussa, jossa iso lohi oli lopulta vienyt, perukkeen katkettua, perhon ja kavereilla oli kova hätä saada sidottua uusi tilalle, mutta eivät millään muistaneet perhon nimeä tai sidontaohjetta.

Samassa paikassa myös itselläni on useamman kerran ottanut Lato Karoliinaan. Kerran jopa aivan soutumiesten veneen jäljestä. "Hei te jätitte tänne kalan", huutelin veneeseen. "Ei, kun me ajateltiin piristää päivääsi", vastattiin veneestä.

Lato Karoliina

Koukku: nro 2/0, lohiperhokoukku.
Sidontalanka: valkoinen ja musta.
Hela: kapea soikea hopea.
Perä: oranssi silkki.
Pyrstö: kultafasaanin punaisia siikasia, päällä kultafasaanin töyhtö.
Kierre: soikea hopea..
Runkohäkilä puolitettu harmaa kukko.
Runko: valkoinen luonnonsilkki, etuosan päälle oranssi silkki harvoin kiertein.
Kurkkuhäkilä: kultafasaanin punaisia siikasia.
Siipi: (alhaalta ylöspäin) kultafasaanin punaisia siikasia, kotimainen orava, platina- ja kultafasaanin pyrstösulan siikasia, ruskea heinäsorsa.
Yläkaari: kultafasaanin töyhtö.
Sarvet: sinikeltainen aitoara (tarhattu).
Pää: musta.

(Perhokalastus 1/2005)