Perhokalastuksen erikoislehti

Perhokalastus

www.sukl.org/perhokalastuslehti

 

Korkealla oleva,
värjääntynyt vesI,
varsinkin sateessa ja
iltahämärässä on eduksi
Ally's Shrimpin käytölle.

Teksti ja sidos: Lauri Syrjänen
Kuva perhosta: Jari Tuiskunen



Joseph Bates mainitsee kirjassaan " Atlantic Salmon" tämän kansainvälisesti suositun perhon saaneen alkunsa Spey-joella. Kehittäjäksi mainitaan Mr. Alastair Gowans, jonka etunimestä on myös muotoutunut perhon nimi. Samoin Bates mainitsee, että islantilaiset lohenkalastajat käyttävät tätä perhoa erittäin paljon.

Dick Talleur toteaa kirjassaan "Pretty & Practical Salmon Flies", että muutaman oranssin tai shampanjan värisen Crystal Flash -suikaleen lisääminen pyrstöön parantaa perhon tehoa huomattavasti Varzuga-joella
Venäjällä. Muutama hänen mukaansa tarkoittaa vähemmän kuin neljä.

Alexander Baird Keachie kirjoittaa kirjassaan "Salmon Fishing on River and Stream", että kaksihaarainen LW-koukku on ihanteellinen jäljiteltäessä äy-
riäisten pitkänomaista runkoa. Pyrstö kuvaa tuntosarvia, koukunkaaret katkan etujalkoja, tippetin mustat pisteet silmiä ja etuhäkilä takajalkoja. Hän korostaa lisäksi sekä Ally's Shrimpin että General Practitionerin tehon mitä suurimmassa määrin perustuvan niiden oranssiin väriin, joka muistuttaa lohen syönnösvaelluksellaan käyttämää ravintoa.

Jo edelläolevista, eri kirjoista poimituista lainauksista, selviää, kuinka kansainvälisesti suosittu perho on kyseessä. Trout and Salmon -lehden lukijat äänestivät sen lisäksi pari, kolme vuotta sitten vuoden lohiperhoksi.

Perhon tulo Tenolle

Ally's Shrimp tuli vuonna 1995 Ylä-Tenon perhokalastajien tietoisuuteen turkulaisen Jarkko Saarisen tuliaisena. Taidearvosteluista olemme saaneet lukea, kuinka jokin teos on taiteilijan siltä ja siltä aikakaudelta. Jarkolla on myös ollut käyttöperhoissaan eri aikakausia, jolloin hän ei ole kalastanut kuin määrätyn tyyppisillä perhoilla. Ensin oli taimenenkalastuksessa klassisten uppoperhojen aikakausi, jota seurasi lohenkalastuksessa shrimp-aikakausi. Ally's Shrimp löytyi juuri viimemainitulla kaudella.

Jarkko kertoi saaneensa idean ryhtyä käyttämään katkajäljitelmiä, kun hän katseli kotiakvaariossaan eri perhotyyppien uintia. Kokeiltavana olleista perhoista kaikki katkasidokset uivat kauniisti eri virrannopeuksilla. "Perhoa ei siis tarvitse käytännön olosuhteissakaan vaihtaa, vaikka virtaus muuttuu eri kohdissa koskea", Jarkko päätteli.

Perho toimikin heti ensiesittelyssä 1995 Outakoskella, mutta läpimurto tapahtui vasta hyvänä tittivuotena 1998 Mustajokisuulla, josta Jarkko onnistui saamaan 6,2 kilon komean kalan. Paikalla oli tuolloin useita perhomiehiä, joten Jarkon jutut perhon tehosta otettiin todesta, ja syksyä kohti se löytyi useamman kaverin perhokotelosta sidottuna, päinvastoin kuin Keachie ehdottaa, erikokoisiin kolmihaarakoukkuihin.

Ylä-Tenon kalastajilla Ally's Shrimp kuuluu nykyisin mukana kuljetettavien "täytyy"-perhojen joukkoon, jota ilman tuntee jokirannassa itsensä hiukan alastomaksi. Karmein tunne kuitenkin lienee ollut akvaariokaloilla, kun ne joutuivat piilottelemaan pitkin pohjakivien taustoja Jarkon asennettua akvaarioonsa tehokkaamman pumpun.


Ally's Shrimp


Koukku: nro 6 LW, kaksihaarainen (Turrall).
Lanka: punainen.
Pyrstö: oranssi bucktail ja kaksi kupari Crystal Hair -säiettä.
Kierre: soikea hopea.
Runko: takaosa (1/2) punainen silkki ja etuosa (1/2) musta silkki.
Kurkkuhäkilä: valkokärkinen orava.
Siipi: valkokärkinen orava, päällä kultafasaanin tippet-siikasia.
Kaulushäkilä (siiven edessä): oranssi kukko.
Pää: punainen.

Suurempana perho voidaan sitoa messinkiputkeen tai waddington-sankaan.Tällöin pyrstö sidotaan kolmihaarakoukkuun ja sangan takaosaan kierretään vielä toinen oranssi häkilä.


SUKL-logo
Suomen
Urheilukalastajain
Liitto

Tutustu myös
Urheilu-_
kalastukseen

Uusin Urheilukalastus

Edullinen
yhteistilaus

Sivu päivitetty 24.6.2002